Viime kerrasta onkin jo ehtinyt vierähtää "tovi".
Rakas mummini (eli mommo) on jaksanut tässä muutaman viimeisen vuoden aikana toivoa, että jatkaisin blogin kirjoittamista myös Suomessa. Hänen mukaansa hän tiesi enemmän minun elämästäni silloin kun olin Amerikassa ja kirjoittelin siellä blogia; enkä yhtään epäile tätä. Niinpä siis muutaman vuoden "harkinnan" (eli oman saamattomuuteni) jälkeen päätin taas alkaa kirjoittelemaan. Edes satunnaisesti. Edelleen blogi on enemmänkin juuri sukulaisiani varten, joten kirjoitan tätä yksinomaan siitä näkökulmasta ja kerron ehkä joskus jopa hieman tylsästä elämästäni täällä. Jos se ei kiinnosta, niin lukeminen kannattaa siis lopettaa tähän kohtaan :)
Sitten asiaan. Viimeisen reilu kahden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, etten oikein edes tiedä mistä aloittaa. Loogisesti voisin siis aloittaa Suomeen paluustani ja edetä siitä tähän päivään. Suomeen muutettuani alkoi välittömästi työnhaku ja oman kämpän etsiminen. Ennen oman asunnon vuokraamista asuin rakkaalla ystävälläni Tiiulla Paraisilla ja olin kesän siellä kotihoidossa hoiva-avustajana samalla kun etsin itselleni oman alan töitä. Se löytyikin suht nopeasti äitini miehen Allun avulla. Sain häneltä todella paljon tukea työnhakuun ja sitä myöten sain töitä konsultointifirmassa asiakaskoordinaattorina. Kesällä 2019 vuokrasin myös oman asunnon Turusta Kupittaalta ja työni sijaitsi Salossa. Kämpässä en viihtynyt kovin kauaa, vaan muutin yhteen silloisen poikaystäväni kanssa. Kyseisessä työssä olin reilu vuoden, kunnes elämässä tapahtui kaikenlaista. Ihana Elvis-koirani kuoli, tuli ero ja samalla jättäydyin työstäni ja päätin ottaa pienen aikalisän elämässäni.
Hetken olin siis työttömänä ja pohdin mitä seuraavaksi tekisin (jälleen asuen Tiiun luona Paraisilla). Tässä kohtaa löysin nykyisen miesystäväni, Miksun, yhteisten kavereiden kautta. Vuoden 2020 lopulla ystäväni Ida pyysi minua auttamaan joulukiireissä heidän kahvilaan ja tartuin työhön kun kerran työttömänä olin. Ajatuksena oli olla Porissa (missä kahvila sijaitsee) 1-2kk ja sen jälkeen palata Turkuun töitä ja kämppää etsimään. Kahvilassa töissä ollessani asuin Miksun luona (joka on siis syntyjään porilainen) ja se visiitti sitten hieman venähtikin, kun päätin jäädä Poriin ja etsiä täältä töitä. Eihän minulla ollut mitään, mikä olisi sitonut minua Turkuun, tai oikeastaan mihinkään muuallekaan.
Töitä onneksi löytyi suht nopeasti ja aloitin henkilöstöhallinnossa osa-aikaisena henkilöstökonsulttina ja samalla myöskin kuntosalilla kuntokeskusvastaavana (osa-aikainen työ sekin). Keväällä kuitenkin aloin taas pohtimaan opintojen mahdollisuutta, sillä en edelleenkään ole kovin varma siitä mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä. Niinpä hain Satakunnan ammattikorkeakouluun opiskelemaan kuntoutuksen ohjaajaksi monimuotona, ja pääsinkin sisään. Aloitin siis opinnot ja tein samalla kahta työtä, joiden lisäksi päätin vielä alkaa valmentamaan Porin uimaseurassa. Eipä siinä sitten kauaa mennyt, kun huomasin, että nyt on vähän liikaa kaikkea ja oma jaksaminen ei tulisi kestämään pidemmän päälle. Niinpä siis päädyin lähtemään kuntosalityöstäni ja tällä hetkellä olen henkilöstöhallintofirmassa ja valmentajana. Ajatuksena on, että vuodenvaihteen jälkeen alan tekemään enemmän tunteja HR:ssä ja lopetan valmentamisen. Opinnot luonnollisesti jatkuvat.
Elviksen menettäminen oli todella kova paikka minulle ja siitä kesti pitkään päästä yli (enkä ehkä vieläkään ole täysin päässyt siitä yli). Ensimmäinen ajatus oli, että nyt on pakko hankkia heti uusi koira, kun koti tuntui niin tyhjältä ja elämä oudolta ilman jatkuvia tassuttelun ääniä. Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin, vaan odotin melkein vuoden ennen kun aloin vakavasti harkitsemaan uuden koiran ottamista. Se päivä kuitenkin koitti, kun päätin, että nyt on aika. Pienen keskustelun myötä sain myös Miksun innostumaan yhteisen koiran hankinnasta ja niinpä heinäkuussa meille tuli pieni mopsityttö, jolle annoimme nimen Iines. Hän on maailman kiltein, innokkain, söpöin ja hassuin pieni tyttö (nyt n. 6kk); olemme olleet todella onnekkaita kun olemme saaneet näin hyväluonteisen koiran.
Muita isoja asioita elämässä on ollut esimerkiksi se, että ystäväni Ida sai pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa noin kuukausi sitten vauvan ja minä saan kunnian olla yksi pikkuneidin kummitädeistä. Muutaman kerran olen jo päässyt häntäkin tapaamaan ja vaikka hän onkin suurimman osan ajasta nukkunut, on hän aivan mielettömän söpö ja odotan innolla näkeväni millaiseksi tämä pieni neiti ajan myötä kehittyy.
Tämän viikon olen ollut pienessä flunssassa ja koittanut lukea lauantain tenttiin. Lauantai tulee olemaan spesiaali päivä, koska siskollani on valmistujaisjuhlat. Hän siis hiljattain valmistui sairaanhoitajaksi ja viikonloppuna juhlistamme sitä saavutusta Lohjalla. Meidän matka sinne alkaa jo tosin huomenna, jotta voimme hieman auttaa järjestelyjen kanssa.
Paljon muutakin on tietysti tapahtunut tässä viime vuosina, mutta tässä nyt ehkä pääpointit lyhyesti kerrottuna. Kaiken kaikkiaan voin hyvin ja elämä hymyilee, vaikka syksy onkin ollut melkoisen kuormittava. Silloin kun ei meinaa jaksaa, pyrin miettimään Amerikan vuosiani ja sitä työmäärää, minkä siellä tein opiskellessa, uidessa, valmentaessa, lapsia hoitaessa jne. Siitä selvisin kunnialla (ja vieläpä ilman samanlaista tukiverkostoa), niin eiköhän tästäkin selvitä! Vaikkei elämän tietenkään kuulu koko ajan mitään selviytymistä olla, mutta ymmärtänette varmaan mitä tarkoitan :)
 |
| Meidän pieni Iines, kun hän olimme juuri hakeneet hänet Haminasta. |
 |
| Iines on myös saanut kunnian olla meidän toimistokoira aina silloin tällöin. Ja onneksi kaikki töissä tykkäävät Iineksestä! |
 |
| Järjestettiin toisen Ida-kaverini kanssa Idalle babyshowerit. Tuleva (nykyinen) äiti saatiin yllätettyä ja kaikki meni juuri niin kuin suunniteltiinkin. |
 |
| Ja tietysti yksi kuva Miksustakin pitää lisätä. Tässä siis Miksu, kun oltiin Famun synttärilounaalla. |
 |
| Äiti ja Allu olivat keväällä käymässä Porissa ja olut tietysti maistui meille kaikille! :D |
 |
| Siitä olen ollut erittäin onnellinen, että olen saanut viettää enemmän aikaa ihanien ystävieni (ja perheen) kanssa Suomeen paluun jälkeen. |
Kommentit
Lähetä kommentti