Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

NCAA, muutto ja maratoni

Taas on ehtinyt kaikenlaista tapahtua tässä viimeisen muutaman viikon aikana. Tiiu tosiaan tuli ja meni ja hänen lähtoään seuraavana päivänä lähdin Wayne Staten kanssa kisareissulle Indianapolisiin. Kyseessä oli kakkosdivisioonan NCAA kilpailut, eli vuoden suurimmat kisat. Meiltä lähti matkaan yhteensä 18 uimaria ja kaksi uimahyppääjää. Miesten joukkue suoriutui kisoista erinomaisesti, mutta muutamilla naisilla oli vähän hankalempaa. Kokonaispisteissä meidän miesten joukkue oli neljäs mikä oli ihan mieleton suoritus ottaen huomioon, että meillä oli vain 9 miesuimaria. Naiset olivat kokonaispisteissä kahdeksansia joka oli myoskin odotettua paremmin. Kisoista tuli yksi voitto (miesten 100 rintauintia) ja muutamia kakkos- ja kolmos-sijoja (viesteissä). Lisäksi monet pääsivät uimaan joko illan A tai B finaaleissa. Kisoista jäi oikein hyvä mieli, etenkin miesten joukkueen puolesta. Nyt on siis kausi paketissa ja minun valmennus-urani tässä kohtaa ohi. Kokemuksena valmennus oli erittäin palk...

Pitkästä aikaa

Tajusin juuri tänään, että viime blogikirjoituksesta on ehtinyt jo vierähtää tovi aikaa joten ajattelin nyt kirjoitella näin sunnuntain kunniaksi. Tiiu tosiaan ehti jo tulla ja mennä joten viime kaksi viikkoa olivat aika "kiireisiä" hänen täällä ollessaan. Tiiu saapui Chicagoon melkein kaksi viikkoa sitten maanantaina ja olimme siellä kaksi yotä ennen Michiganiin tuloa. Chicagossa kävimme kiertelemässä kaupunkia ja muutamia paikallisia pubeja, mutta sen enempää meillä ei siellä ollut ohjelmaa. Palasimme takaisin Michiganiin keskiviikkona ja ehdimme olemaan täällä torstai-iltaan asti jolloin lähdimme ajamaan kohti Rochesteria (New Yorkin osavaltiossa). Tiiu oli siellä lukion aikaan vaihdossa joten menimme tapaamaan hänen host-perhettä. Rochesterissa kaikki meni hyvin, oli hauskaa ja Tiiu oli iloinen kun näki taas pitkästä aikaa vanhoja tuttuja. Sunnuntaina Tiiun host-perhe järjesti päivällisen Tiiun syntymäpäivän kunniaksi. Molemmat ruoka ja seura olivat hyvää joten ilta oli o...