Siirry pääsisältöön

Viimeinen opintovuosi

Taas on ehtinyt "tovi" vierähtämään viime kerrasta kun kirjoitin blogia. Ehdin tässä välissä tosiaan olemaan kaksi kuukautta Suomessa kesälomalla ja palasin vähän reilu viikko sitten takaisin Amerikan mantereelle. Kesä oli ihana, mutta tuntui taas jälleen kovin lyhyeltä (ja tällä kertaa olinkin kotona kaksi kuukautta vähemmän kuin aikaisempina kesinä). Ehdin kuitenkin nauttimaan kuumasta säästä (välillä vähän liiankin kuumasta), hyvien ystävien ja perheen seurasta ja myos matkustelusta. Joka kesä aina vannon, että käyn mahdollisimman monta kertaa jonkun tutun mokillä, mutta usein se on jäänyt suunnittelun tasolle. Tänä kesänä ehdin onneksi monta kertaa kavereiden ja sukulaisten mokeille, nautin siis täysin rinnoin suomalaisesta kesästä.

Heti viikko Suomeen saapumiseni jälkeen osallistuin Jyväskylässä pidettyihin SM-kilpailuihin. Mitään odotuksia minulla ei ollut, koska en ollut vuoteen uinut enää "tosissani" vaikka useita kertoja viikossa tulikin treenattua. Olin siis positiivisesti yllättynyt kahdesta henkilokohtaisesta hopeasta, yhdestä pronssista ja viestihopeasta vaikkei ajat olleetkaan mitään huippuja. Oli muutenkin kiva olla taas suomalaisen uinnin parissa, edustaa vanhaa kotiseuraa ja nähdä vanhoja uimakavereita.

SM-kisojen jälkeen oli perinteinen Ruisrock-viikonloppu ja rokattiin taas tänäkin vuonna kavereiden kanssa täydet kolme päivää. Taas jälleen kerran kelit suosivat ja saimme nauttia hyvästä seurasta, fiiliksestä, musiikista, säästä, ruuasta ja juomasta. Vaikka liput joka vuosi kallistuvatkin, on Ruisrock aina ollut hintansa väärti.

Ruissin jälkeen aloitin kesätyot Somerolla yhdessä poistotuotemyymälässä. Olin kesätyostä erittäin tyytyväinen, koska olen aina halunnut kokeilla myyjän hommia, mutta niitä on ollut hankala saada ilman kokemusta tai suhteita. Sen lisäksi olin iloinen siitä, että tyot kestivät vain kuukauden verran ja tein viikossa about 20 tuntia. Tyot eivät siis vieneet koko kesää, mutta sain kuitenkin vähän kokemusta ja rahaa. Kaikenkaikkiaan se oli siis mieluisa kesätyo, vaikka myymälässä olikin varmaan lähemmäs 40 astetta päivittäin ja hikoilla sai oikein olan takaa. Tänä vuonne helteet tosiaankin pääsivät yllättämään meidät kylmään tottuneet suomalaiset.

Kesääni mahtui myos paljon muutakin kuten Rodoksen matka isäpuoleni Tapsun kanssa, Tukholman reissu ystäväni Tiiun kanssa ja piknik risteily äitini ja siskoni kanssa. Niin ja tietysti monia muita lyhyempiä reissuja.

Rodoksella oli taas jälleen kerran aivan mahtavat maisemat ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta joka päivä. Merivesi oli juuri niin kirkasta kuin muistinkin ja nautin siellä lillumisesta aivan suunnattomasti. Lisäksi soimme maukasta kreikkalaista ruokaa ja joimme halpoja oluita ja paikallisia viinejä. Vaikkei hotellimme ollutkaan mikään kovin kummoinen, kuului siihen aamiainen joka oli hintaansa nähden oikein loistava. Ehdimme myos tekemään yhden päivän reissun Lindoksen kaupunkiin joka sijaitsee alle 50 kilometriä Rodoksen kaupungista. Lindos oli kaunis kaupunki, mutta hinnat olivat sen verran kalliita ettemme päätyneet ostamaan mitään ja soimme päivällisen vasta Rodokselle palattuamme.

Rodoksen jälkeen ehdin tosiaan käymään Tukholmassa muutaman päivän ajan ja melkein heti sen jälkeen lähdimme piknik-risteilylle. Loppuaikani Suomessa oli siis erittäin risteily-rikas, mutta täytyyhän siitä mahdollisuudesta nauttia kun ei täällä päin maailmaa pysty samanmoisia laivareissuja tekemään. Piknik-risteilyllä oli ihanaa viettää aikaa äidin ja Cecin kanssa ja nauttia buffet-ruuista. Jälleen kerran oikein onnistunut kesän lopetus.

Palasin Michiganiin tosiaan reilu viikko sitten ja lähdimme siitä melkeinpä suoraan Coloradoon patikoimaan viikoksi. Kävimme muutamissa eri paikoissa kuten Rocky Mountainsissa ja Black Canyonissa. Vietimme myos muutaman yon Airbnb:ssä joten ei tarvinnut koko viikkoa nukkua teltassa. Maisemat Coloradossa olivat upeita ja muutenkin Colorado oli kaunis osavaltio. Tajusin tosin reissun aikana kuinka mukavuudenhaluinen oikeastaan olenkaan joten en ehkä ihan täysin osannut nauttia luonnon antimista. Joka tapauksessa se oli antoisa kokemus ja olen iloinen, että sielläkin tuli käytyä.

Palasimme takaisin Michiganiin sunnuntain ja maanantain välisenä yonä. Mitään pehmeää laskua minulla ei arkeen ollut, koska koulu alkoi jo viime viikolla ja valmennus heti tiistaina. Tähän asti kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja toivottavasti menee jatkossakin!

Tässä kuva Kreikan rannalta.

Ruisrockissa ystäväni Idan kanssa.

Minä ja Elvis ystäväni Tiiun mokillä.

Lisää kavereita; Milli ja Valtte.

Minä ja Tiiu Ruisrockissa keikalla.

äidin kanssa piknik-risteilyllä.

Lisää rokkaamista Ruississa Idan ja Juulin kanssa.

Alexin kanssa Coloradossa (Rocky Mountains)

Lisää Coloradon luontoa.

Hanging Lake Coloradossa. Kuvassa kaverimme Sandra ja Cesar jotka olivat reissussa mukana.

Minä ja kaksi Idaa Helsingissä kavereita moikkaamassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10km juoksu

Viime viikonloppuna meillä ei ollut kisoja, mut saatiin sen sijasta juosta 10 kilometrin lenkki lauantaina. Me juostaan siis joka vuoden alkuun ensimmäiset 6 viikkoa ja sen jälkeen meillä on 10 kilsan testijuoksu. Mun osalta juokseminen meni tosi hyvin ja juoksin parhaimman ajan mitä oon täällä ollessani juossut. Mun aika oli siis 44min48s ja olin toisiks nopein nainen. Viime vuonna mun aika tais olla jotain 46 minuuttia. Eli parin minuutin parannus, joten täytyy olla tyytyväinen! Juoksun jälkeen mentiin joukkueen kanssa Yates Cider Milliin. Sieltä saa siis tuoreita donitseja ja lämmintä tai "normaalia" omenamehua. Niillä on myös siellä farmieläimiä joita saa ruokkia yhtä dollaria vastaan. Mun ehdoton lemppari siellä on sellanen laama, ne on vaan niin söpöjä eläimiä! Muuten kulunut viikonloppu sujui rauhallisin merkein ja tehtiin paljon läksyjä ja opiskeltiin. Käytiin myös lauantaina syömässä Italialaisessa ravintolassa ja muutenki tuli herkuteltua aika paljon.. Onneks tulee...

Horizon League

Reilu viikko sitten oli mun yliopistouran viimeiset kisat. Tuntuu aika oudolta kun ei tarvitse mennä joka päivä treeneihin. Toisaalta jatkan vielä varmasti uintia, mutta olen nyt pitänyt vähän taukoa, Tekee hyvää keholle ja mielelle. Muullakin joukkueella on nyt kahden viikon tauko, joten ollaan vietetty suht paljon aikaa yhdessä joukkueen kanssa. Viime viikko oli todella kiireinen, koska kisojen aikana en ehtinyt tekemään mitään koulujuttuja ja nyt olen koittanut tehdä töitä senkin viikon edestä. Huomenna mulla on kokeet ja kaksi esseetä palautettavana. Sen jälkeen pitäisi onneksi helpottaa. Horizon League mestaruuskisat menivät kaikenkaikkiaan ihan mukavasti. Voitin kaikki kolme henkilökohtaista lajiani ja voitettiin myös kolme viestiä joissa olin mukana. Voin siis olla voittoihin erittäin tyytyväinen. Vähän jäi ajat hampaankoloon, koska olisin halunnut ennätykset kaikissa lajeissa. Ainut laji missä tein henkilökohtaisen ennätyksen oli 200 selkäuinti. Siihen aikaan olin todella tyyt...

Maaliskuu

Nyt on jo reilu viikko Horizon League mestaruuskisoista. Viime viikko oli kaikilla vapaata uinnista, paitsi meille kenellä on kisat lähiviikkoina. Muut oli siis lomalla ja mä ja pari muuta treenattiin. Pakko sanoa et aika vaikeeta oli palata takasin treeneihin kisojen jälkeen. Yleensä isojen kisojen jälkeen on jonki verran lomaa niin oli tosi vaikee jatkaa treenaamista. No mä saan sit pitää loma SM-kisojen jälkeen ku kaikki muut treenaa. Ja oon muutenki tosi innoissani kisoista ja siitä et pääsen käymään kotona edes hetkeks! Ja kohta tää lukukausiki on jo ohi ja sit on kesä. Alex oli viime viikolla muutaman päivän Chicagossa sen vanhempien kanssa. Oli kuulemma tosi kiva kaupunki ja paljon nähtävää ja tehtävää. Perjantaina Alexilla oli sen murtuneen ranteen röntgen kuvaus ja ilmeisesti se ei oo parantunu hirveen hyvin. Nyt näyttäis siltä et se käsi pitää leikata. Näillä näkymin Alex siis lentää Puolaan sitä leikkausta varten, koska täällä kaikki leikkaukset yms. on niin älyttömän kalli...