Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Arkea

Ja taas on ehtinyt hetki kulua viime kerrasta kun kirjoitin blogia. Jälleen on ollut paljon kiireitä ja pahemmin ei ole vapaa-aikaa ollut. Koulu on alkanut täydellä teholla, olen ehtinyt jo pitämään esitelmän, kirjoittamaan muutaman esseen, lukemaan lukemattomia sivuja ja ensi viikolla olisi ensimmäinen koe, joten tämä viikonloppu onkin mennyt enimmäkseen opiskelun parissa. Valmennus on myos alkanut täysipäiväisesti ja maanantaisin toimin edelleen lastenvahtina. Onneksi viikonloppuisin on ollut hyvin aikaa tehdä koulujuttuja ja olen myos onnistunut mahduttamaan treenaamisen aikatauluuni. Vieläkin siis uin aina kun ehdin ja olen myos lenkkeillyt aika paljon. Viime viikonloppuna oli jokavuotinen Alumni swim meet Oaklandissa. Kisojen idea on siis se, että vanhat uimarit palaavat takaisin Oaklandiin, viettävät aikaa yhdessä ja kisaavat. Otimme tapahtumaan osaa Alexin kanssa, mutta meistä kumpikaan ei uinut kisoissa. Itse en halunnut, koska en ollut ehtinyt treenaamaan tarpeeksi ja en halu...

Viimeinen opintovuosi

Taas on ehtinyt "tovi" vierähtämään viime kerrasta kun kirjoitin blogia. Ehdin tässä välissä tosiaan olemaan kaksi kuukautta Suomessa kesälomalla ja palasin vähän reilu viikko sitten takaisin Amerikan mantereelle. Kesä oli ihana, mutta tuntui taas jälleen kovin lyhyeltä (ja tällä kertaa olinkin kotona kaksi kuukautta vähemmän kuin aikaisempina kesinä). Ehdin kuitenkin nauttimaan kuumasta säästä (välillä vähän liiankin kuumasta), hyvien ystävien ja perheen seurasta ja myos matkustelusta. Joka kesä aina vannon, että käyn mahdollisimman monta kertaa jonkun tutun mokillä, mutta usein se on jäänyt suunnittelun tasolle. Tänä kesänä ehdin onneksi monta kertaa kavereiden ja sukulaisten mokeille, nautin siis täysin rinnoin suomalaisesta kesästä. Heti viikko Suomeen saapumiseni jälkeen osallistuin Jyväskylässä pidettyihin SM-kilpailuihin. Mitään odotuksia minulla ei ollut, koska en ollut vuoteen uinut enää "tosissani" vaikka useita kertoja viikossa tulikin treenattua. Olin ...