Siirry pääsisältöön

Mid-Term

Uskomatonta ajatella, että tämä lukukausi alkaa olemaan jo puolivälissä. Se tarkoittaa myos, että seuraavat pari viikkoa tulevat olemaan aika rankkoja koulun puolesta. Tällä viikolla mulla on yksi hankala koe (joka sisältää paljon materiaalia) ja ensi viikolla toinen. Tänään mulla oli esitelmä ja ensi viikolla pitäisi olla valmis myos yksi essee. Näiden lisäksi on tietysti normaalit läksyt ja lukemiset hoidettavana. Eli kiire tulee olemaan, mutta onneksi sen jälkeen taas vähän helpottaa.
Yksi asia mistä en ole kauheasti vielä ehtinyt/jaksanut puhumaan on se, että erosimme Alexin kanssa noin kaksi viikkoa sitten. Päätos oli lopulta yhteinen, joten olemme hyvissä väleissä. Siitä huolimatta nämä viimeiset kaksi viikkoa eivät ole olleet helppoja, mutta varmasti ajan myotä helpottaa. Uskon, että tämä oli kuitenkin meidän molempien kannalta parempi ratkaisu.
Nyt mulla on siis luonnollisesti muutto edessä. Loysin onneksi nopeasti uuden asunnon ja jopa kämppiksen niin tulee asuminen halvemmaksi. Muutan yhden Melissan kanssa yhteen, Melissa ui mun kanssa samalla luokalla Oaklandissa ja on nyt sairaanhoitajakoulussa. Muuttopäivä on ylihuomenna keskiviikkona ja muutamme tien toiselle puolelle Oaklandista. Mun ajomatka Detroitiin lyhenee myos noin viidellä minuutilla joka on ihan kiva plussa.
Se asunto johon muutamme on 2 makuuhuonetta ja 2 kylpyhuonetta, mikä on tosi kiva, koska näin saamme molemmat vähän enemmän yksityisyyttä. Asunto on myos todella iso (jos Googlen kääntäjä on oikeassa, se on vähän yli 100m2) ja meillä on puulattia (mikä on täällä aika harvinaista) ja takka. Vaikka muuton syy ei ole mikään maailman kivoin, olen silti aika innoissani uudesta asunnosta. Ehdin jo viime viikonloppuna käymään Ikeassa ja ostin sängyn ja muita tarvikkeita asuntoa varten. Samassa rakennuskompleksissa asuu myos muita uimareita, joten sekin on loistava lisä. Ei siis varmasti ainakaan tule yksinäistä!
Nämä viimeiset kaksi viikkoa olen siis asunut Kelseyn ja Johnin luona. Olen todella todella kiitollinen siitä että olen saanut asua täällä. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman heitä. Tällaisissa tilanteissa tosiaan näkee ketkä ovat oikeita ystäviä ja olen todella onnekas, että minulla on niitä.
Muuten kaikki on sujunut aika normaalilla tavalla. Valmennan edelleen lähes päivittäin ja koulua on maanantaisin ja torstaisin. Vapaa-ajalla (mitä ei kauheasti ole) koitan nähdä kavereita ja urheilla. Olen onneksi ehtinyt uimaan lähestulkoon päivittäin ja teen myos kuntopiiriä uimareiden kanssa päivittäin.
Paljon on siis taas ehtinyt tapahtumaan viimeisen muutaman viikon aikana. Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen olooni ja tästä on suunta vain eteenpäin.


Tässä kuva meidän uudesta asunnosta (mun huoneesta katsottuna). Virallisesti ei olla vielä päästy käymään meidän kämpässä, mutta Melissa pääsi viime viikolla sisälle, koska remonttimiehet olivat jättäneet oven auki. Kaikki pinnat yms. siis huolletaan ennen keskiviikon muuttoa.

Tässä myos yksi kuva mun tulevasta makuuhuoneesta. Laitan ensi blogiin enemmän kuvia kun ollaan päästy muuttamaan ja olen saanut tavarat paikalleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10km juoksu

Viime viikonloppuna meillä ei ollut kisoja, mut saatiin sen sijasta juosta 10 kilometrin lenkki lauantaina. Me juostaan siis joka vuoden alkuun ensimmäiset 6 viikkoa ja sen jälkeen meillä on 10 kilsan testijuoksu. Mun osalta juokseminen meni tosi hyvin ja juoksin parhaimman ajan mitä oon täällä ollessani juossut. Mun aika oli siis 44min48s ja olin toisiks nopein nainen. Viime vuonna mun aika tais olla jotain 46 minuuttia. Eli parin minuutin parannus, joten täytyy olla tyytyväinen! Juoksun jälkeen mentiin joukkueen kanssa Yates Cider Milliin. Sieltä saa siis tuoreita donitseja ja lämmintä tai "normaalia" omenamehua. Niillä on myös siellä farmieläimiä joita saa ruokkia yhtä dollaria vastaan. Mun ehdoton lemppari siellä on sellanen laama, ne on vaan niin söpöjä eläimiä! Muuten kulunut viikonloppu sujui rauhallisin merkein ja tehtiin paljon läksyjä ja opiskeltiin. Käytiin myös lauantaina syömässä Italialaisessa ravintolassa ja muutenki tuli herkuteltua aika paljon.. Onneks tulee...

Horizon League

Reilu viikko sitten oli mun yliopistouran viimeiset kisat. Tuntuu aika oudolta kun ei tarvitse mennä joka päivä treeneihin. Toisaalta jatkan vielä varmasti uintia, mutta olen nyt pitänyt vähän taukoa, Tekee hyvää keholle ja mielelle. Muullakin joukkueella on nyt kahden viikon tauko, joten ollaan vietetty suht paljon aikaa yhdessä joukkueen kanssa. Viime viikko oli todella kiireinen, koska kisojen aikana en ehtinyt tekemään mitään koulujuttuja ja nyt olen koittanut tehdä töitä senkin viikon edestä. Huomenna mulla on kokeet ja kaksi esseetä palautettavana. Sen jälkeen pitäisi onneksi helpottaa. Horizon League mestaruuskisat menivät kaikenkaikkiaan ihan mukavasti. Voitin kaikki kolme henkilökohtaista lajiani ja voitettiin myös kolme viestiä joissa olin mukana. Voin siis olla voittoihin erittäin tyytyväinen. Vähän jäi ajat hampaankoloon, koska olisin halunnut ennätykset kaikissa lajeissa. Ainut laji missä tein henkilökohtaisen ennätyksen oli 200 selkäuinti. Siihen aikaan olin todella tyyt...

Maaliskuu

Nyt on jo reilu viikko Horizon League mestaruuskisoista. Viime viikko oli kaikilla vapaata uinnista, paitsi meille kenellä on kisat lähiviikkoina. Muut oli siis lomalla ja mä ja pari muuta treenattiin. Pakko sanoa et aika vaikeeta oli palata takasin treeneihin kisojen jälkeen. Yleensä isojen kisojen jälkeen on jonki verran lomaa niin oli tosi vaikee jatkaa treenaamista. No mä saan sit pitää loma SM-kisojen jälkeen ku kaikki muut treenaa. Ja oon muutenki tosi innoissani kisoista ja siitä et pääsen käymään kotona edes hetkeks! Ja kohta tää lukukausiki on jo ohi ja sit on kesä. Alex oli viime viikolla muutaman päivän Chicagossa sen vanhempien kanssa. Oli kuulemma tosi kiva kaupunki ja paljon nähtävää ja tehtävää. Perjantaina Alexilla oli sen murtuneen ranteen röntgen kuvaus ja ilmeisesti se ei oo parantunu hirveen hyvin. Nyt näyttäis siltä et se käsi pitää leikata. Näillä näkymin Alex siis lentää Puolaan sitä leikkausta varten, koska täällä kaikki leikkaukset yms. on niin älyttömän kalli...