Siirry pääsisältöön

Asunto

Viime kerralla kirjoittelin kuinka olimme Alexin kanssa päättäneet jäädä tänne Amerikkaan vielä joksikin aikaa. Tietysti etsittiin siis myös asuntoa. Viime viikon perjantaina käytiin katsomassa yhtä asuntoa ja se oli todella kiva, juuri sellainen mitä etsittiin. Päätettiin myös, että otetaan Tuomas meidän huonekaveriksi, koska näin vuokra ja huonekalut yms. tulevat halvemmiksi. Kyseessä oli siis asunto jossa on 2 makuuhuonetta ja 2 kylpyhuonetta. Silloin perjantaina jo "varattiin" kyseinen kämppä, mutta jouduttiin odottamaan tiistaihin asti, että saatiin asiasta varmuus. Tietysti täällä kaikki täytyy tehdä vaikeimman kautta joten Alexin piti lähettää palkkatiedot ja täytellä kaikenlaisia lomakkeita yms. No, joka tapauksessa saatiin siis tiistaina tieto, että asunto on meidän! Nyt on se hoidettu alta pois. Muutto on siis vasta huhtikuun loppupuolella, mikä on hyvä, koska meillä on vielä asunnot kampuksella ilmaiseksi.
En muista kerroinko jo aikaisemmin, mutta sain täältä kesätöitä kesäkuun puolestavälistä heinäkuun loppuun. Toimin siis kahden lapsen lastenhoitajana maanantaista perjantaihin. Valmensin itse asiassa nuorempaa lasta viime vuonna kun olin uimaopettajana, joten ainakin toinen lapsista on tuttu! Kävin eilen tapaamassa kyseistä perhettä ja kaikki meni hyvin ja kaikki vaikutti oikein hyvältä. Palkka on hyvä, tunnit riittävät, ja lapset mukavat. Työkin itsessään vaikuttaa suht helpolta, lähinnä lasten kuskausta treeneihin yms.
Sain myös viime viikonloppuna yhden lastenhoitokeikan, koska tämän perheen (jolle olen kesällä töissä) ystäväperhe tarvitsi lastenvahtia ja ottivat minuun yhteyttä. Vahdin siis kahta poikaa (8 ja 10 vuotiaat) viime lauantaina. Kaikki meni oikein mukavasti ja pojat osasivat onneksi käyttäytyä. Työ oli varmaankin helpoin työ mitä olen ikinä tehnyt; katsoin lasten kanssa leffan ja pelasin vähän koripalloa heidän kanssaan. Toivottavasti kesällä tulee olemaan yhtä helppoa!
Muuten tänne kuuluu aikalailla samaa kuin aina ennenkin. Viime viikon perjantaina oli Saint Patrick's Day (iso juhla täällä) ja mentiin porukalla irlantilaiseen baariin. Tätä juhlaa lukuunottamatta elämä on aika pitkälti ollut koulun täyttämää. Olen myös urheillut tosi paljon ja kokeillut kaikkea erilaista. Olen taas innostunut juoksemaan, joten olen viime viikolla ja tällä viikolla lenkkeillyt aika paljon. Sen lisäksi kävin tällä viikolla kaksi kertaa spinning tunnilla ja näiden lisäksi olen tietysti uinut. On kyllä ollut todella mukavaa kun on saanut itse päättää aikataulusta ja urheilulajista.


Tässä meidän tulevan asunnon olohuone. Tietysti asunto tulee ilman huonekaluja ja maalattua seinää.

Tässä keittiö. Juuri uusittu.

Tässä pohjapiirros.
Ja tässä talo ulkopuolelta. :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10km juoksu

Viime viikonloppuna meillä ei ollut kisoja, mut saatiin sen sijasta juosta 10 kilometrin lenkki lauantaina. Me juostaan siis joka vuoden alkuun ensimmäiset 6 viikkoa ja sen jälkeen meillä on 10 kilsan testijuoksu. Mun osalta juokseminen meni tosi hyvin ja juoksin parhaimman ajan mitä oon täällä ollessani juossut. Mun aika oli siis 44min48s ja olin toisiks nopein nainen. Viime vuonna mun aika tais olla jotain 46 minuuttia. Eli parin minuutin parannus, joten täytyy olla tyytyväinen! Juoksun jälkeen mentiin joukkueen kanssa Yates Cider Milliin. Sieltä saa siis tuoreita donitseja ja lämmintä tai "normaalia" omenamehua. Niillä on myös siellä farmieläimiä joita saa ruokkia yhtä dollaria vastaan. Mun ehdoton lemppari siellä on sellanen laama, ne on vaan niin söpöjä eläimiä! Muuten kulunut viikonloppu sujui rauhallisin merkein ja tehtiin paljon läksyjä ja opiskeltiin. Käytiin myös lauantaina syömässä Italialaisessa ravintolassa ja muutenki tuli herkuteltua aika paljon.. Onneks tulee...

Horizon League

Reilu viikko sitten oli mun yliopistouran viimeiset kisat. Tuntuu aika oudolta kun ei tarvitse mennä joka päivä treeneihin. Toisaalta jatkan vielä varmasti uintia, mutta olen nyt pitänyt vähän taukoa, Tekee hyvää keholle ja mielelle. Muullakin joukkueella on nyt kahden viikon tauko, joten ollaan vietetty suht paljon aikaa yhdessä joukkueen kanssa. Viime viikko oli todella kiireinen, koska kisojen aikana en ehtinyt tekemään mitään koulujuttuja ja nyt olen koittanut tehdä töitä senkin viikon edestä. Huomenna mulla on kokeet ja kaksi esseetä palautettavana. Sen jälkeen pitäisi onneksi helpottaa. Horizon League mestaruuskisat menivät kaikenkaikkiaan ihan mukavasti. Voitin kaikki kolme henkilökohtaista lajiani ja voitettiin myös kolme viestiä joissa olin mukana. Voin siis olla voittoihin erittäin tyytyväinen. Vähän jäi ajat hampaankoloon, koska olisin halunnut ennätykset kaikissa lajeissa. Ainut laji missä tein henkilökohtaisen ennätyksen oli 200 selkäuinti. Siihen aikaan olin todella tyyt...

Maaliskuu

Nyt on jo reilu viikko Horizon League mestaruuskisoista. Viime viikko oli kaikilla vapaata uinnista, paitsi meille kenellä on kisat lähiviikkoina. Muut oli siis lomalla ja mä ja pari muuta treenattiin. Pakko sanoa et aika vaikeeta oli palata takasin treeneihin kisojen jälkeen. Yleensä isojen kisojen jälkeen on jonki verran lomaa niin oli tosi vaikee jatkaa treenaamista. No mä saan sit pitää loma SM-kisojen jälkeen ku kaikki muut treenaa. Ja oon muutenki tosi innoissani kisoista ja siitä et pääsen käymään kotona edes hetkeks! Ja kohta tää lukukausiki on jo ohi ja sit on kesä. Alex oli viime viikolla muutaman päivän Chicagossa sen vanhempien kanssa. Oli kuulemma tosi kiva kaupunki ja paljon nähtävää ja tehtävää. Perjantaina Alexilla oli sen murtuneen ranteen röntgen kuvaus ja ilmeisesti se ei oo parantunu hirveen hyvin. Nyt näyttäis siltä et se käsi pitää leikata. Näillä näkymin Alex siis lentää Puolaan sitä leikkausta varten, koska täällä kaikki leikkaukset yms. on niin älyttömän kalli...