Siirry pääsisältöön

Viimeistelyä

Viime viikko sujui taas koulun ja treenien merkeissä. Maanantaisen lumipäivän jälkeen viikko jatkui ihan normaalisti. Tiistain kokeen jälkeen onneks koulujutut helpotti hetkeksi. Nyt on jo taas tosin aika kiire ja opiskeltavaa riittää. Enää kaks viikkoa ja sit meillä on viikon spring break. Ollaan tää koko aika tosin Horizon League mestaruuskisoissa, et ei sitä ihan lomaks voi kutsua. Eipähän ainakaan tarvii kauheesti miettiä koulujuttuja kisoissa.
Viikonloppuna onneks ehittiin rentoutua ja oli myös eka viikonloppu ilman kisoja piiitkään aikaan. Oli tosi kiva kun oli vähän enemmän aikaa viikonloppuna. Eipä me mitään ihmeellistä tehty mut ainakin levättiin ja syötiin hyvin. Tilattiin lauantaina siis Alexin kanssa taas pizzaa... :) Perjantaina kokoonnuttiin koko tyttöjen joukkue yhteen ja syötiin ja annettiin lahjat meidän senioreille jotka valmistuu jo aika pian. Oli siis kaikinpuolin mukava ja rauhallinen viikonloppu!
Tänään mulla alko viimeistely. Treenit on siis lyhyempiä ja kevyempiä, jotta oltais hyvin levänneitä pääkisoissa. Saadaan myös käyttää hissiä nyt viimeistelyn aikaan. Tuntuu aika loistavalta kun ei tarvitse treenien jälkeen kiivetä portaita ylös!
Jos laskin oikein niin pääkisat alkaa 15 päivän päästä ja nään silloin myös siis äidin!!! Paljon on taas odotettavaa :)

Tässä vielä muutama kuva viikon takaiselta Clevelandin reissulta.

Alexin kanssa Starbucksissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

10km juoksu

Viime viikonloppuna meillä ei ollut kisoja, mut saatiin sen sijasta juosta 10 kilometrin lenkki lauantaina. Me juostaan siis joka vuoden alkuun ensimmäiset 6 viikkoa ja sen jälkeen meillä on 10 kilsan testijuoksu. Mun osalta juokseminen meni tosi hyvin ja juoksin parhaimman ajan mitä oon täällä ollessani juossut. Mun aika oli siis 44min48s ja olin toisiks nopein nainen. Viime vuonna mun aika tais olla jotain 46 minuuttia. Eli parin minuutin parannus, joten täytyy olla tyytyväinen! Juoksun jälkeen mentiin joukkueen kanssa Yates Cider Milliin. Sieltä saa siis tuoreita donitseja ja lämmintä tai "normaalia" omenamehua. Niillä on myös siellä farmieläimiä joita saa ruokkia yhtä dollaria vastaan. Mun ehdoton lemppari siellä on sellanen laama, ne on vaan niin söpöjä eläimiä! Muuten kulunut viikonloppu sujui rauhallisin merkein ja tehtiin paljon läksyjä ja opiskeltiin. Käytiin myös lauantaina syömässä Italialaisessa ravintolassa ja muutenki tuli herkuteltua aika paljon.. Onneks tulee...

Horizon League

Reilu viikko sitten oli mun yliopistouran viimeiset kisat. Tuntuu aika oudolta kun ei tarvitse mennä joka päivä treeneihin. Toisaalta jatkan vielä varmasti uintia, mutta olen nyt pitänyt vähän taukoa, Tekee hyvää keholle ja mielelle. Muullakin joukkueella on nyt kahden viikon tauko, joten ollaan vietetty suht paljon aikaa yhdessä joukkueen kanssa. Viime viikko oli todella kiireinen, koska kisojen aikana en ehtinyt tekemään mitään koulujuttuja ja nyt olen koittanut tehdä töitä senkin viikon edestä. Huomenna mulla on kokeet ja kaksi esseetä palautettavana. Sen jälkeen pitäisi onneksi helpottaa. Horizon League mestaruuskisat menivät kaikenkaikkiaan ihan mukavasti. Voitin kaikki kolme henkilökohtaista lajiani ja voitettiin myös kolme viestiä joissa olin mukana. Voin siis olla voittoihin erittäin tyytyväinen. Vähän jäi ajat hampaankoloon, koska olisin halunnut ennätykset kaikissa lajeissa. Ainut laji missä tein henkilökohtaisen ennätyksen oli 200 selkäuinti. Siihen aikaan olin todella tyyt...

Maaliskuu

Nyt on jo reilu viikko Horizon League mestaruuskisoista. Viime viikko oli kaikilla vapaata uinnista, paitsi meille kenellä on kisat lähiviikkoina. Muut oli siis lomalla ja mä ja pari muuta treenattiin. Pakko sanoa et aika vaikeeta oli palata takasin treeneihin kisojen jälkeen. Yleensä isojen kisojen jälkeen on jonki verran lomaa niin oli tosi vaikee jatkaa treenaamista. No mä saan sit pitää loma SM-kisojen jälkeen ku kaikki muut treenaa. Ja oon muutenki tosi innoissani kisoista ja siitä et pääsen käymään kotona edes hetkeks! Ja kohta tää lukukausiki on jo ohi ja sit on kesä. Alex oli viime viikolla muutaman päivän Chicagossa sen vanhempien kanssa. Oli kuulemma tosi kiva kaupunki ja paljon nähtävää ja tehtävää. Perjantaina Alexilla oli sen murtuneen ranteen röntgen kuvaus ja ilmeisesti se ei oo parantunu hirveen hyvin. Nyt näyttäis siltä et se käsi pitää leikata. Näillä näkymin Alex siis lentää Puolaan sitä leikkausta varten, koska täällä kaikki leikkaukset yms. on niin älyttömän kalli...