Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

Joululoma

Taas on ehtinyt tapahtua paljon viime blogi-kirjoituksen jälkeen. Lukukausi loppui ja lensin sen jälkeen 12 päiväksi Suomeen ja nyt muutama päivä sitten takaisin Amerikkaan. Koulu meni loppuun asti hyvin ja sain molemmista kursseista parhaat arvosanat ja pääsin siis lähtemään hyvillä mielin kohti Suomea ja ansaittua joululomaa. Saavuin kotiin 15.12 ja ehdin näkemään paljon sukulaisia, ystäviä ja perhettä. Taas oli koko ajan meno päällä enkä ehtinyt kauheasti "lepäämään", mutta se oli sen arvoista, koska nautin täysin rinnoin kaikkien näkemisestä ja yleisestikin Suomessa olemisesta. Suurimman osan ajasta vietin Salossa äidin ja Allun luona. Sen lisäksi olin paljon Turussa ja ehdin käymään myos Helsingissä. Kävimme myos Tapsun ja Cecin kanssa Viron risteilyllä (vietimme siis vain muutaman tunnin Tallinnassa). Jouluna tuli sitten taas syotyä oikein kunnolla ja varmaan lihottua muutama kilo, mutta sehän on vain osa joulua joten hyvä näin. Muutenkin joulu oli oikein tunnelmallinen...

Loppukiri

Lukukausi alkaa vihdoin olemaan loppusuoralla ja enää olisi viikko jäljellä ennen loman alkua. Viimepäivät ovat kuluneet täysin koulun ja valmennuksen parissa joten loma tulee todellakin tarpeeseen. Vielä olisi yksi ryhmätyo, essee ja koe tekemättä ennen tämän lukukauden loppua. Stressiä on ollut ilmassa ja muutama hermoromahdus on meinannut tulla, mutta pääosin kaikki on mennyt hyvin ja jaksan sen voimalla, että pääsen ensi viikolla Suomeen. Enää pieni loppurutistus ja sitten pääsen joulunviettoon rakkaaseen koti-Suomeen! Kaksi viikkoa sitten oli tosiaan Amerikkalainen kiitospäivä ja matkustin Baltimoreen ystäväni Tanjan luokse viettämään juhlaa. Lähdin keskiviikkona aikaisin aamulla ja palasin takaisin Michiganiin lauantaina illalla. Meillä oli Tanjan kanssa tosi hauskaa ja olen todella iloinen, että päätin lähteä. Torstaina olimme syomässä Tanjan äidin puolen perheen kanssa kiitospäivän päivällistä. Ruoka oli aivan erinomaista ja soin taas tänäkin vuonna ihan liikaa. Onneksi joulu...