Lähdin reilut kaksi viikkoa sitten kohti Suomea ja SM-kisoja. Saavuin perjantaina ja sain olla rauhassa muutaman päivän ja sopeutua Suomen aikaan ennen kisojen alkua. Ehdin olemaan hetken kotona ja käydä myös moikkaamassa kavereita Turussa. Keskiviikkon lähdettiin äidin kanssa ajamaan kohti Vaasaa ja kisat alkoivat torstaina. Uin 200 ja 400 metrin sekauinnit ja 200 rintauinnin. Osallistuin myös RaisUn viesteihin. Voitin SM-kultaa molemmissa sekareissa ja ajat olivat myös ihan kelvollisia. 200 rintauinnissa tulin toiseksi ja olin myös todella tyytyväinen aikaani. Kisat kruunasi 4x200 metrin vapaauintiviesti jossa voitettiin pronssia. Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen kisoihin ja olin todella iloinen siitä, että äiti, isi ja mun hyvät ystävät Idat oli kannustamassa. Sunnuntaina ajeltiin äidin kanssa Mäkkärin kautta Somerolle. Olin siellä yhden yön ja maanantaina kävin vielä vierailulla Turussa. Tulin jo tiistaina takaisin Somerolle ja keskiviikkona lähdettiin Tapsun kanssa aik...